torstai 16. huhtikuuta 2015

Jeps

Eilen kertomani lynkkauksen tiimoilta on "hauskaa" riittänyt.

Makereren yliopiston opiskelijoiden FB-seinälle oli tullut "Jees! Tapettiin taas yksi varas! Me ei pelleillä täällä Nkrumah-asuntolassa! Woyeee!"-viestiä. Oli ne sitten lopulta sieltä poistettu kun tarpeeksi oli palautetta tullut.

Onhan sitä toki Suomessakin nähty kuinka sosiaalisessa mediassa on ilakoitu esimerkiksi raiskauksen uhrin kustannuksella. En sitäkään ymmärrä.

Marvin Mutungi, joka on kyseisen asuntolan vastaava, on edelleen poliisin hoteissa. Poliisi miettii nyt miten paljon hänen niskaansa voi kaataa tästä jupakasta koska asuntolan valvojana hän on vastuussa paikan turvallisuudesta. Gestapo käyttää tätä kaveria myös tutkimustensa ohjaamisessa oikeille raiteille. Jo nyt poliisi on levittänyt epäiltyjen verkkoa yliopiston ulkopuolelle koska "ihan varmasti sieltä on tullut tähän mylläkkään osallistujia".

Kyllä varmaan niin. Mies tapetaan yliopiston asuntolassa vain koska hän on siellä "ylimääräisenä" ja sitten haetaan syyllisiä tuon asuntolan ulkopuolelta? Sounds legit. Mitään tekemistä tässä ei ole sillä, että Makereressa on opiskelemassa vaikutusvaltaisen ugandalaisen yläluokan(kin) vesoja? Ihan se kleptokratian huippu toki opiskelee ulkomailla.

No anyway; Herra Mutungi kertoi tapahtumailtana menneensä vain katsomaan pihalle mitä siellä mekkaloidaan. "En ollut koskaan edes nähnyt tuota tapettua enkä missään nimessä pysty sanomaan ketkä siellä pihalla riehuivat koskapa siellä oli niin pimeää ja valaistus oli rikki."

Teekkarihymnissä nämä. No joo...

Mutungi oli kuulemma törmännyt myöhemmin pihalla tapetun jampsterin sukulaisiin ja joutunut kuulemma heidän uhkaamakseen. Niinpä mr. Mutungi oli paennut poliisi suojiin antamaan lausuntoa, jota hän siis antaa edelleen.

Muuta: Nakumatt ja Uchumi-kauppaketjut lopettivat muovipussien käytön ostosten pakkaamisessa. Jo oli aikakin. Sitä muovinpaskaa on nimittäin kirjaimellisesti paikoin metrin kerrostumissa tuolla tienvarsissa koska roskat nyt vaan kuuluu kipata mihin sattuu huvittamaan ja roskisten käyttö on niin koloniaalista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti