tiistai 28. huhtikuuta 2015

Uli uli!

Osa Ugandan muslimeista on ollut keskenään sotajalalla. Vähän rajummin kuin mikä SKP:ssä ennen muinoin oli tilanne. Nyt tilanne sitten alkaa olla muftien mielestä Ugandan valtion poliisin vika. Kuulemma osa poliisiorganisaation huipullakin olevista poliiseista oikein nauttii kun musulmaanit mätkivät toisiaan päähän.

Poliisi on sulkenut muftien mukaan muslimien sisäoppilaitoksia/kouluja ihan vaan siksi, että ne ovat olleet muslimien kouluja. Mitään tekemistä koulujen sulkemisessa ei ole ollut sillä, että eräässäkin rekisteröimättömässä madrasassa 6-15 vuotiaat oppilaat, 140 kappaletta, nukkuivat betonilattioilla, eivät saaneet ruokaa ja mitkä vessat? Aivan samalla tavalla on rekisteröimättömiä ja samalla tavalla oppilaitaan kohdelleita ei-muslimi opinahjoja pistetty säppiin.

Ihan väärin on myös pidättää muslimien imaameja jos heitä epäillään kilpailevien saarnamiesten listimisestä.

Tämä nyt ääneen päässyt Ugandan muslineuvoston päämufti Mubajje sanoi kertovansa, "kun aika on kypsä", näiden muslimien yhtenäisyyttä vahingoittavien poliisien nimet. Samaan hengenvetoon mufti ohjeisti Mbararan kuunjumalan palvojia olemaan kuuntelematta häneen suivaantunutta Ugandan vanhimman moskeijan, Kibulin (se valkoinen moskeija joka meidän mäeltäkin näkyy), väkeä koska "ne nyt vaan ovat väärässä". Poliisi varmaan laittoi tuon viimeisen lauseen tämän muftin suuhun kun minun silmiini se ei kovinkaan yhteisöllisyyttä rakentavalta näyttänyt?

Tuo jengi on kuin Liverpoolin kannattajat. "It's never our fault! Salaliitto!"

En minä ihan kokonaan poislukisi toki sitäkään vaihtoehtoa, että poliisissa olisi henkilöitymiä jotka eivät niin paljoa sure musujen tilannetta. Aivan varmasti on mutta olisikohan siihen mitään syytä? Tämä sheikki Mubajje voisi mielestäni miettiä sitäkin. Kuin myös sitä, kuinka tuli myytyä ilmeisesti ilman lupia ja vähän omaan laskuun Ugandan muslimineuvoston tontteja Kampalan keskustassa. Nämä tapahtumat ovat se nyt pinnalla oleva aihe rettelöintiin. Jo 2011 vaimo soitteli kerran toimistoltaan että "menee tänään vähän myöhään kun kadut on Nakaserossa suljettu koska allahin-miehet ammuskelevat tuolla ulkona toisiaan."

Ihan kaiken takana ovat sitten tietysti vielä koko muslimimaailmassa tapetilla olevat oppiriidat. Plus että Kibulin moskeijan väki on ollut tätä Mubajjea vastaan kohta viisitoista vuotta, ihan sieltä hänen muslimineuvoston johtajaksi valinnastaan alkaen. Mubajje kun sai kannatuksensa kaikkialta muualta paitsi Bugandan alueelta. Kun soppaan heitetään vielä se fakta, että Ugandan muslimit ovat rekisteröidysti tapelleet keskenään koko heidän täällä olemansa 180 vuotta, osittain siksi että Bugandan kuninkaat aikanaan käännyttelivät koko aluettaan muslimeiksi ollen siten islamin varsinaiset isommat "maahantuojat" ja kun tiedetään että Bugandan ja Bunyoron kuningaskunnat eivät ole koskaan olleet kovin lämpimissä väleissä... Joo. Mutta että Ugandan hallituksen vikahan tämä.

Onkohan tämä teksti muuten islamofobiaa tai vihapuhetta?

Muuta: Hoimassa tulevan öljynjalostamon mailla on edelleen 93 perhettä, ilman mitään entisiä "palveluita" eli vettä jne. Hallitus tarjosi aikanaan tulevan jalostamon alueella asuneille perheille vaihtoehdoiksi suoraa rahallista korvausta tai uutta maaplänttiä taloineen. Osa otti rahat ja juoksi, osa jäi odottelemaan hallituksen järjestämiä uusia maita ja mantuja. Yllättäen hallitus on kuulemma toki varannut 533 eekkeriä (rapia kaksisataa hehtaaria) näille perheille mutta mitään ei näillä mailla ole tapahtunut. Koittavat siis väsyttämällä saada ihmiset luopumaan maistaan ilmaiseksi.

Kyllä olisi Karpolla taas töitä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti