perjantai 20. toukokuuta 2016

Raha-asioita

Avasivat parlamentin joo.

Nyt on niin, että Ugandan parlamentin tiloihin ovat harvat ja valitut pankit saaneet perustaa omia konttoreitaan. Koska se kannattaa.

Esimerkiksi virkavalojen vannomisen ensimmäisenä päivänä oli noissa konttoreissa käynyt aika kuhina. Parhaat tapaukset olivat ottaneet lainaa 150 parlamentaarikon netto-kuukausipalkan edestä, a' parisen tuhatta euroa. Kun onhan se tili mukavampi saada kottina kuin että sitä joutuisi odottelemaan.

Nou hätähän tilanteen pitäisi parlamentaarikoille kuitenkin olla sillä eihän tuossa puhuta kuin siitä normaalista liksasta. Noiden päälle tulevat sitten ne päivärahat sun muut.

Näistä huolimatta edellisessä parlamentissä oli edustajia, jotka käytännössä asuivat täkäläisessä eduskuntatalossa /caukisuuden vuoksi. Tämä sen vuoksi että parlamenttirakennuksessa ollessaan heillä oli immuniteetti velkojiaan vastaan. Meininki on siis vähän niinkuin keskiajalla. Että jos kerkisi kirkkomaalle ennen takaa-ajajiaan, oli turvassa.

Asiaan tavallaan liittyen: M7 antoi hyvää hyvyyttään jokaiselle NRM:n kansanedustajalle 'bout kuukausipalkan verran juuri ennen puhemiehen vaalia. Kun oli ollut jotain kränää siitäkin. "Mitään väärää en tehnyt" oli ukon vastaus asiasta kysyttäessä. Sanantarkasti se oli:

“The politics has been messed up quite a bit by the new politicians. I know the pressures they are having. That is not corruption. That is helping them cope with the problems of the society, The President added that he didn’t sell his cattle to get the money but fundraised from sources he did not name.

Hänen korkeutensa, Elinikäinen presidentti, Sotamarsalkka, VC, DSO, MC, Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra, Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa, Toisen maailmansodan sankari ja Skotlannin viimeinen kuningaskin hyväksyy.


Muuta: Koulun ja kodin välisessä yhteistyössä oli toivomisen varaa Adilangin sub-countyssä, Agagon districtissä. Siellä varrastettiin koulun rehtori koska koululaiset olivat tärvelleet naapurissa asuneen herra Charles Obwonan maita/kulkeneet niillä. Tästä suivaantuneina rehtorin sukulaiset olivat tuikanneet tuleen Obwonan pihapiirin seitsemän mutamökkiä ja viisi ruokavarastoa. Vuohia, sikoja ja lukuisia kanoja varastettiin ja 24 ruokakuntaa on nyt taivasalla. Asiaa tutkitaan.

Normaalia menoa noin muuten. Uusien kasvisruokalajien kokeilua ja "mitähän tekis"-pähkäilyä. Tästä Ugandassa olostakin pitää joskus kyllä kirja tehdä... Ei vielä.

Sain keittiön ulkovalonkin korjattua/takaisin seinään kiinni. Mzee kun meni ja hokasi tiistaina (Mzee on tehnyt omia rästipäiviään) että siitä oli lamppu palanut. En sen kummemmin ajatellut asiaa kun sanoin että "Hei, mulla on tässä kaalisopan kokkaaminen kesken, viitsitkö laittaa siihen tästä uuden energialampun?" Ja tottakai se viitsi.

Kyseessä on semmoinen rakennusvalaisimen-tyylinen seinään juntattu ratkaisu, läpinäkyvällä muovisella etuluukulla. Luukun alareunassa saranat ja yläreunassa kaksi kiinnitysruuvia, jotka avaamalla luukku aukeaa. Perin standartikamaa siis. Luulin asian olevan itsestäänselvyys.

Seuraavaksi havaitsinkin kuinka valaisin roikkuu johtojensa varassa seinällä. Mzee oli nyhrännyt koko hoistingin proppuineen irti betoniseinästä. Sieltä toki kuului toimenpiteen aikana "This is stuck" mutta en kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota...

Nauroin. En huutanut, en suuttunut, en mitään sellaista. Nauroin. Ja kiitin yrityksestä.


Huomenna on koulun kevätrieha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti